Sosialismin kupla

Vasemmistonjuuret

"Vasemmistolaisen aatteen juuret ovat Ranskan eivätkä Venäjän vallankumouksessa, ja vasemmistolaisuus on Ranskan tasavaltalaisten perua", kirjoittaa Esko Seppänen Brysselin bussi vie Natoon -kirjassaan sivulla 52. Tämä on Eskon historianfilosofista sekasotkua, jossa on sekä oikeata että väärää sekoitettu keskenään.

Ranskan vallankumous oli - eikä vain marxilaisten mielestä - porvarillinen vallankumous. Siinä uusi nouseva luokka, porvaristo, otti vallan aatelistolta ja kirkolta. Se oli rajapyykki historian liikunnassa kehittyneen Euroopan alueella. Feodalismi vaihtui kapitalismiksi ja porvaristo esitti siinä erittäin radikaalia, edistyksellistä ja ennen kaikkea johtavaa roolia. Marxin ja Engelsin kirjoittama Kommunistisen puolueen manifesti kuvaa porvaristoa, sen tehtäviä ja historiallista roolia juuri sellaisena kuin se Ranskan vallankumouksessa ja sen jälkeen ilmeni. Ranskan vallankumous oli todellakin edistyksellinen prosessi Euroopan ja koko maailman kannalta. Tuosta vallankumouksesta vasemmiston aatteelliset juuret ovat saaneet alkunsa, kuten Esko Seppänen  kirjoittaa.

Ranskan yhteiskunnallinen tilanne vallankumouksen alla 1700 -luvun lopussa tunnetaan hyvin. Ranskassa oli tuolloin n. 28 miljoonaa asukasta. Yli 80 % väestöstä asui maaseudulla, joka koostui vapaista talonpojista, maaorjista, suurviljelijöistä ja pienviljelijöistä, vuokraviljelijöistä, mökkiläisistä ja maattomista. Maanomistusolot olivat sellaiset, että 10 % maaomistajista omisti 50 % koko maa-alasta. Talonpojat omistivat n. 33 %, kirkko omisti 10 %, aatelisto 20 % ja porvaristo omisti jo 30 % maa-alasta. Maaorjia oli noin 1,5 miljoonaa, ja jos se kerrotaan perheenjäsenten lukumäärällä, maaorjien osuus väestöstä oli varsin suuri.

Talonpoikaisto oli ankaramman verotuksen kohteena kuin muut luokat. Sen lisäksi, että he maksoivat feodaalimaksua 5-10 % tuloistaan, heihin kohdistui myös valtion vero niin, että huonoimpina vuosina he maksoivat veroina 2/3 tuloistaan. Maaton väki lisääntyi vallankumouksen alla voimakkaasti. Joillakin alueilla se käsitti 50-70 % maaseudun väestöstä. Nälkä, irtolaisuus ja rikollisuus lisääntyivät nopeasti ja synnyttivät nälkälevottomuuksia.

Aateliston ja papiston osuus koko väestöstä oli n. 2%. Papistolla oli verovapauksia ja oikeusprivilegioita. Samalla kun he olivat omistajia, he olivat myös verottajia. Ylimmät kirkonmiehet olivat lähtöisin aatelistosta. Aateliston etuoikeuksien kulmakivenä oli verovapaus ja oikeus ylimpiin virkoihin. Aateli oli rikkain ja vaikutusvaltaisin sääty. Heidän asema perustui syntyperään ja se näkyi erityisenä aatelisylpeytenä. Aatelisto vietti joutilasta elämäntapaa. Aateliston mahtavuus oli kerrostunut tuotannon suuruuden mukaan. Sisäisesti aatelisto oli ristiriitainen luokka juuri erilaisten etujen vuoksi.

Porvaristo eli kolmas sääty koostui monenlaisista aineksista. Ylin porvaristo lähestyi asemaltaan aatelistoa, vain syntyperä oli erotuksena. Ylin porvaristo koostui koroilla eläjistä (maanvuokrista,  valtionlainojen koroista tulonsa saavista), virkamiehistä, vapaiden ammattien harjoittajista, liikemiehistä, jotka koostuivat sijoittajista, pankkiireista, suurkauppiaista, manufaktuurituotannon harjoittajista ja teollisuusmiehistä. Ylempään porvaristoon on laskettava vielä oppineet: lakimiehet, lääkärit, kirjailijat, lehtimiehet ja virkamiehet.

Alempi porvaristo muodosti 2/3 osaa koko porvaristosta. Se koostui pääasiassa käsityöläisistä ja pikkukauppiaista. Pikkuporvaristo, varsinkin jos siihen lasketaan mukaan maaseudun pikkuporvaristo eli talonpoikaisto, oli vallankumouksen perusvoima. Maaseudun pikkuporvaristo oli historiallisista syistä pidättyväisempää kuin kaupunkien pikkuporvaristo, joka olikin varsin radikaalia otteiltaan. Sanskulottiliikkeen eli "ulkoparlamentaarisen" liikkeen voiman muodostivat käsityöläiset ja pikkukauppiaat.

Työväenluokka oli vielä tuolloin eriytymätön eli identifioitumaton luokka suuresta lukumäärästään huolimatta. Työväenluokka muodostui maaseudun maattomista ja kaupunkien sortuneesta, siis tuotantovälineensä menettäneistä entisistä pikkuporvareista. He saivat elantonsa työskentelemällä toisten palveluksessa. Työväenluokan edut eivät olleet vielä eriytyneet porvariston eduista, mutta vallankumouksen edetessä kehitys kulki nopeasti siihen suuntaan. 

Työväenluokan suuruus porvarillisessa vallankumouksessa näkyy porvariston kautta. Porvaristo ei näet voi syntyä yksin. Porvaristoa ei voi olla olemassa ilman proletariaattia. Proletariaatti on porvariston kääntöpuoli. Porvaristo ja proletariaatti edellyttävät toisiaan. Kun porvarisluokan historiallisena äitinä on maaorjien luokka niin proletariaatin äitinä ovat puolestaan erilaiset porvarilliset ja pikkuporvarilliset ryhmät, kuten Marx Pääomassa alkuperäistä kasaantumista koskevassa luvussa osoittaa. Kun maaorjatalonpojat edustavat porvariston menneisyyttä niin proletariaatti edustaa sen tulevaisuutta.

Ennen kuin porvarillinen vallankumous Ranskassa tai missä tahansa saattoi tapahtua, porvariston oli pitänyt kasvaa merkittäväksi vastavoimaksi hallitsevalle feodaaliaatelistolle. Merkittävä se ei taas voinut olla ilman tuotantovälineistä vapautettuja entisiä porvareita eli nykyistä proletariaattia.

Kaikissa porvarillisissa vallankumouksissa onkin aina ollut nähtävissä myös proletaarinen tendenssi. Ehkä jakobiinien istumajärjestys luostarin kokoontumistilassa kertoi jo jotain myös proletariaatin vielä hämärästä olemassaolosta. Se ei vielä ollut tiedostanut omia porvaristosta eroavia etujaan. Olisiko ollut niin, että jakobiinien kokoontuessa proletaarisin aines hakeutui yhteenkuuluvaisuutta tuntien vaistomaisesti toistensa yhteyteen. Puheenjohtajasta kauimpana vasemmalla istuneet jakobiinit edustivat ainakin jossain määrin syntymässä olevia proletaarisia tuntoja, vaikka valtaosaa tulevaa proletariaattia (kuten sanskulottiliikettä) ei jakobiiniluostarissa edustanut kukaan. Se oli vielä kadulla. Sen tunnot ja tarpeet alkoivat tulla ilmi vasta Babeufin johtaman liikkeen vaatimuksista Ranskan vallankumouksen kuumimpina hetkinä. Niissä vaadittiin jo omistuksen yhteisyyttä.

Samaa tendenssiä itumuodossaan esittivät jo Saksan uskonpuhdistuksen ja talonpoikaissotien aikana  "kasteen uudistajat" ja Thomas Myntser. Englannin porvarillisen vallankumouksen aikana eli 1600 luvulla sitä edustivat ns. lavalleerit ("tasaajat" "yhdenvertaisuuden vaatijat").

Vaikka porvaristo ja heidän tasavalta -vaatimuksensa edustivatkin edistyksellisyyttä feodalismiin verrattuna, niin proletariaatin, nousevan työväenluokan tarpeisiin ja vaatimuksiin verrattuna porvariston edut olivat ristiriitaiset. Tunnukset "vapaus, veljeys ja tasa-arvoisuus" tarkoittivat porvariston vapautta aateliston rajoituksista ja pääoman vapautta toimia. Veljeys tarkoitti kolmannen säädyn sisäistä veljeyttä, mikä pakostakin jäi vain muodolliseksi fraasiksi kolmannen säädyn sisäisen hierarkkisuuden vuoksi. Tasa-arvoisuuden konkreettista sisältöä ei ole porvarillisessa yhteiskunnassa voitu vieläkään määritellä saatikka toteuttaa. Ranskan vallankumouksen alla se oli pelkkä muodollinen fraasi vailla sellaista sisältöä, joka olisi ulottunut kolmannen säädyn etujen yli.

Ranskan vallankumouksen proletaarinen tendenssi tuli itsenäisemmin ja voimakkaammin esille 1830 ja varsinkin 1848-51 vallankumouksissa; ja varsinaiseen kukkaansa se puhkesi vasta 1871 Pariisin kommuunin tapahtumissa. Ensimmäisen kukan tuottamista siemenistä on yli sadan vuoden aikana syntynyt työväenluokan luokkatietoisuus etsii edelleen selkeyttä sisältöönsä ja sen pohjalta tapahtuvaan poliittiseen toimintaa.

Minun tulkintani mukaan Ranskan porvarillinen vallankumous kesti itse asiassa Bastiljin valtauksesta Pariisin kommuunin romahdukseen saakka eli lähes yhtä kauan kuin vuonna 1905 alkanut Venäjän vallankumous, jonka mylläkässä alkunsa saanut Neuvostoliitto syntyi ja tuhoutui.

Marxismin klassikot käyttävät vallankumous-sanaa useasti erittelemättä aina sen luonnetta, koska sen tulkinta ei aiheuttanut mitään kiistaa. Esimerkiksi Marxin mukaan Ranskassa tapahtui monia vallankumouksia 1789 ja 1871 välisenä aikana. Karl Kautsky nimitti tuota ajanjaksoa yleisesti vallankumoukselliseksi ajaksi Euroopassa.

Ranskan vallankumousten jälkeen luokkataistelun painopiste siirtyi lännestä itään eli uusi vallankumouksellisen aika oli alkamassa idässä  Venäjällä vuoden 1905 vallankumouksella. Lenin oli tästä asiasta Kautskyn kanssa samaa mieltä. Myös Lenin käytti vallankumous -sanaa oppi-isiensä kaltaisesti. Tästä voidaan vetää se johtopäätös, että sana porvarillinen vallankumous on varsin pitkä historiallinen prosessi, useita osavallankumouksia käsittävä ajanjakso, jonka kuluessa uusi luokka ei ainoastaan ota valtaa vaan vakiinnuttaa sen, organisoi uuden tuotantotavan ja järjestää taloudellisen ja poliittisen toiminnan omien luokkaetujensa mukaisesti.

Tällä tarinalla Ranskan vallankumouksesta halusin vain osoittaa, että vasemmistolaisuuden juuret, sikäli kun vasemmisto -nimitys liitetään pääomia (taloudellisia, kulttuurisia ja sosiaalisia) omistamattoman väestön yhteiskunnalliseen asemaan, luokka-asemaan, eivät ole Ranskan vallankumouksessa sinänsä, vaan sen proletaarisessa tendenssissä. Eikä se ole missään tapauksessa "tasavaltalaisten" tai "liberaalien porvarien" perua, kuten Esko Seppänen edellä mainitussa kirjassa ja Kalevi Suomela (KU:ssa 15.8. 2003) ovat esittäneet.

Tasavalta -vaatimukset olivat porvarillisen tendenssin vaatimuksia. Tasavaltainen valtiorakenne on ollut riittävä porvaristolle ja on sitä kansalliselle porvaristolle vielä tänäänkin. Se on ollut sille ideologisesti sopivan epämääräinen ja antanut porvariston, kaikkea muuta kuin tasa-arvoiselle, toiminnalle riittävän väljät puitteet. Valta ei ole tasavallassa tasan ihmisten kesken; tai se on yhtä tasan kuin pääomatkin. Puheet tasavallasta ainoana demokraattisena valtiomuotona on työväenluokalle tarkoitettua huijausta. 

Kansallisuusaate seurasi porvariston nousua eli kehittyvän kapitalismin tarpeita. Kansallisvaltioita ei perustettu lainkaan demokratiaa varten, vaan sen vuoksi, että kansallisvaltiot rajoineen ja tullimuureineen loivat kehittyvälle kansalliselle kapitalismille ulkomaiselta kilpailulta turvatut markkinat. Kansallisvaltioiden syntytarina ei ole tämän romanttisempi. Esimerkiksi Saksan 36 pientä kuningaskuntaa yhdistettiin lähinnä Preussin porvariston toimenpiteillä vasta vuoden 1848 tapahtumien jälkeen.

Taloudellinen kehitys on aina määrännyt yhteiskunnan kehitystä. Nyt kun pääomat ovat kasvaneet riittävän suuriksi, kansalliset rajat ovat käyneet sille ahtaaksi ja hankalaksi. Markkinoita on laajennettava. Kapitalismin kehityksessä 2000 -luvulle tultaessa on tullut aika luopua kansallisvaltioista ja perustaa laajempia alueita ja suurempia pääomakeskittymiä vastaavia valtiojärjestelmiä.

Euroopan Unioni on syntynyt eurooppalaisen pääoman tarpeista vastapainoksi USA:n, Japanin, Kiinan ja Venäjän pääomakeskittymille. Nämä viisi supervaltaa tulevat taistelemaan vallasta ihmiskunnan rikkauksiin. Saattaa olla, että syntyy uusia keskittymiä arabikulttuuriin, Afrikkaan tai Etelä-Amerikan alueille tai että joku tuosta olemassa olevasta joukosta jossain vaiheessa putoaa pelistä pois eli se nielaistaan; mutta pidot sen kun paranevat.

Näin ollen Esko Seppäsen poliittinen tavoite eli  "...tasavaltalaisuuden puolustaminen"  on anakronismi eli vanhentunut. Se oli aikanaan eräs porvariston tavoitteista, jonka se on myös saavuttanut. Mutta jos Euroopan supervallan rakentamista kansallisvaltioiden kustannuksella halutaan vastustaa, on meneteltävä kuin Esko Seppänen: pidettävä esillä vanhoja porvarillisia tunnuksia, kun ei uskalleta esittää työväenluokan tunnuksia. Tasavaltalaisuuden puolustaminen on joka tapauksessa pikkuporvarillinen tunnus. Työväenluokan masentuneisuutta sosialismiksi luultun järjestelmän romahtamisen jälkeen kuvastaa se tosiasia, että yksikään merkittävä vasemmistolainenkaan puolue Euroopassa ei tällä hetkellä aseta kapitalismille sosialistista vaihtoehtoa. Kun eteenpäin ei ole näköaloja on katsottava taaksepäin kansallisvaltioiden suuntaan. Näin on tehtävä kunnes sosialismin teoreettinen luu on kaluttu vanhasta, mädäntyneestä lihasta niin puhtaaksi, että sen ympärille voidaan kasvattaa uutta lihaa ja verta.